Per Unckel on kuollut PDF Tulosta Sähköposti

Hanasaaren johtokunnan pitkäaikainen jäsen, maaherra Per Unckel kuoli 20. syyskuuta 63-vuotiaana.

Per Unckel oli Suomen ja Ruotsin välisen yhteistyön tärkeimpiä ja aikaansaavimpia vaikuttajia, joka edisti maiden välisiä kontakteja koko työuransa ajan. Hän toimi Hanasaaren johtokunnassa vuodesta 2007.

Per Unckelin panostukset olivat mittavia, ja entisenä opetusministerinä hän työskenteli pitkäjänteisesti edistääkseen vuorovaikutusta koulutuksen alalla. Hanasaaren johtokunnassa Per Unckel painotti erityisesti pitkäaikaisen ja taloudellisesti kestävän toiminnan merkitystä. Unckel oli suorapuheinen, rohkea ja uskalsi taistella itsellensä ja muille asettamiensa korkeiden tavoitteiden eteen. Per Unckel kuului Ruotsin maltilliseen kokoomuspuolueeseen.

Per Unckelin osuus Suomen ja Ruotsin välisessä korkean tason yhteistyössä on ollut merkittävä. Ruotsin kansallisen Merkkivuosi 1809 -hankkeen valtuuskunnan jäsenenä sekä toimikunnan puheenjohtajana hän oli yksi avainhenkilöistä niin valtiollisessa kuin kansallisessa yhteistyössä vuosina 2008-2009. Näkyvänä tuloksena tästä voi mainita mm. Hämeenlinnassa järjestetyn maiden hallitusten välisen yhteisen kokouksen.

Per Unckel oli arvostettu ja monitaitoinen visionäristi sekä virkamies, joka toimi Pohjoismaisen ministerineuvoston pääsihteerinä 2003-2006. Tämän jälkeen hän toimi Tukholman läänin maaherrana.

 

Lue muistokirjoitus tästä >>>

 
Share |