|


Rahaston seuraava hakuaika on 1.-29.2.2012 . Hakemusten tulee koskea hankkeita ja projekteja, joiden on määrä toteutua aikavälillä kesäkuu 2012 – kesäkuu 2013. Päätökset myönnettävistä apurahoista tehdään toukokuun alussa.
Apurahoja myönnetään mm.
• vaihtotoimintaan mm. seuraavilla kulttuurin osa-alueilla: arkkitehtuuri, kuvataide/taideteollisuus, elokuva ja valokuva, musiikki, teatteri, tanssi, kirjallisuus
• toisen Pohjoismaan kulttuuri-, sosiaali- ja talousoloihin perehtymiseen
• kieliopintoihin
• tieteelliseen tutkimukseen (erityisesti humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä)
• kirjallisuuden käännöstoimintaan
• leirikouluja varten
Apurahoja ei myönnetä
• yhteispohjoismaisia hankkeita varten (paitsi poikkeuksellisesti näiden kahdenvälistä osa-aluetta
varten, joka läheisesti liittyy rahastojen toimialaan)
• sellaisiin perustason opintoihin, joihin voi saada yleistä opintotukea
• takautuvasti; hanketta ei tule aloittaa ennen hallituksen päätöstä
• ystäväkuntatoimintaan
Myönnettyjen apurahojen maksu
Apurahan saaja lähettää sihteeristölle kirjallisen maksatuspyynnön. Apurahojen
käyttöajan mahdollista pidennystä tai käyttötarkoituksen muutosta
tulee hakea kirjallisesti.
Hakuohjeet (109.71 kB)
Viimeisin jako
Lue lehdistötiedote Suomessa 9.5.2011 myönnetyistä apurahoista ja stipendeistä.
|