|


Rahaston seuraava hakuaika on 1.-29.2.2012. Hakemusten tulee koskea hankkeita ja projekteja, joiden on määrä toteutua aikavälillä toukokuu 2012 – kesäkuu 2013. Päätökset myönnettävistä apurahoista tehdään toukokuun alussa.
Apurahoja myönnetään mm.
• vaihtotoimintaan mm. seuraavilla kulttuurin osa-alueilla: arkkitehtuuri, kuvataide/taideteollisuus, elokuva ja valokuva, musiikki, teatteri, tanssi, kirjallisuus
• toisen Pohjoismaan kulttuuri-, sosiaali- ja talousoloihin perehtymiseen
• kieliopintoihin
• tieteelliseen tutkimukseen (erityisesti humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä)
• kirjallisuuden käännöstoimintaan
• leirikouluja varten
Apurahoja ei myönnetä
• yhteispohjoismaisia hankkeita varten (paitsi poikkeuksellisesti näiden kahdenvälistä osa-aluetta
varten, joka läheisesti liittyy rahastojen toimialaan)
• sellaisiin perustason opintoihin, joihin voi saada yleistä opintotukea
• takautuvasti; hanketta ei tule aloittaa ennen hallituksen päätöstä
• ystäväkuntatoimintaan
Lasten ja nuorten taidekasvatus, vaihtostipendit
Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto myöntää vuoden 2012 hakukerran yhteydessä lasten- ja nuortenkulttuurialan vaihtostipendejä taiteilijoille, taidekasvattajille ja muille alan toimijoille.
Tausta: Lapset ja nuoret ovat painopistealue sekä Norjan että Suomen valtiollisessa kulttuuripolitiikassa. Lapsille ja nuorille suunnattu kulttuuri sekä taidekasvatus on myös vahvasti esillä pohjoismaisten pääkaupunkien strategioissa. Norjassa ja Suomessa on arvostettuja asiantuntijayhteisöjä, joilla on kokemusta kansainvälisestä taiteilijavaihdosta taidekasvatuksen alueella.
Suomalais-norjalaisen kulttuurirahaston aloitteesta toteutettavan kolmivuotisen vaihto-ohjelman tavoitteena on mahdollistaa taiteilijoiden, taidekasvattajien ja muiden lasten- ja nuortenkulttuurialan toimijoiden tutustuminen Norjan/Suomen taidekasvatuksen ja lapsille ja nuorille suunnatun yleisötyön menetelmiin. Lisäksi tavoitteena on luoda lastenkulttuuritoimijoiden verkostoa Suomen ja Norjan välille ja tehdä taidekasvatustyötä näkyväksi molemmissa maissa.
Lasten- ja nuortenkulttuurialan vaihtostipendien hakuaika päättyy 15.4.2012. Stipendien käyttöaika on jälkimmäinen puolivuotiskausi 2012 ja ensimmäinen puolivuotiskausi 2013.
Stipendien tarkoituksena on mahdollistaa 5-7 vuorokauden mittainen oleskelu Norjassa. Stipendiin kuuluu matka, ateria- sekä majoitusapuraha.
Suomessa asuvat henkilöt jättävät hakemuksensa rahaston Suomen sihteeristölle (Norjaan suuntautuva oleskelu). Vastaavasti Norjassa asuvat hakijat jättävät hakemuksensa rahaston Norjan sihteeristölle (Suomeen suuntautuva oleskelu).
Päätökset stipendien myöntämisestä tehdään rahaston hallituksen kokouksessa samanaikaisesti muiden apurahapäätösten yhteydessä huhtikuun lopulla. Kaikki hakijat saavat kirjallisen vastauksen toukokuun alussa.
Apurahan käyttö Tarkoituksena on, että stipendiaatit vierailevat Norjan/Suomen lasten/nuortenkulttuuriorganisaatiossa tarkoituksenaan:
• Työskentely tai yhteinen projekti toisen maan asiantuntijayhteisössä • Tutustuminen ja kokemusten vaihto (menetelmät ja best practises) • Taidekasvatusosaamisen kehittäminen ja vuorovaikutus
Niillä henkilöillä, joille stipendi myönnetään, on mahdollisuus jatkohakemukseen seuraavana vuonna. Jatkohakemuksen tueksi liitetään suunnitelma siitä, miten opittua aiotaan hyödyntää jatkohankkeessa.
Päätösseminaari 2014 Kolmivuotisen vaihto-ohjelman päätteeksi vuonna 2014 on tarkoitus järjestää päätösseminaari. Seminaariin kutsutaan kaikki kolmen vuoden aikana vaihto-ohjelmaan osallistuneet sekä asemamaiden yhteistyökumppanit.
Kiinnostavia lastenkulttuuritahoja Suomessa löytyy m.m. täältä:
Taikalamppu-verkosto www.taikalamppu.fi/
Annantalon taidekeskus www.annantalo.fi/
Kiinnostavia lastenkulttuuritahoja Norjassa löytyy m.m. täältä:
Den kulturelle skolesekken – Koululaisten kulttuurireppu http://denkulturelleskolesekken.no/
Seanse – eit senter for kunstproduksjon www.seanse.no
Barnas Kulturhus – Lasten kulttuuritalo, Bergen https://www.bergen.kommune.no/omkommunen/avdelinger/barnas-kulturhus
Lisätietoja lasten ja nuorten taidekasvatuksen vaihtostipendeistä antaa Anita Björklund,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Myönnettyjen apurahojen maksu
Apurahan saaja lähettää sihteeristölle kirjallisen maksatuspyynnön. Apurahojen käyttöajan mahdollista pidennystä tai käyttötarkoituksen muutosta tulee hakea kirjallisesti.
Hakuohjeet (109.71 kB)
Viimeisin jako
LEHDISTÖTIEDOTE Suomessa 28.4.2011 myönnetyistä apurahoista ja stipendeistä.
|