|

Suomalais-norjalaisen kulttuurirahaston tavoitteena on edistää Suomen ja Norjan välisiä yhteyksiä ja kulttuurivaihtoa sekä lisätä maiden keskinäistä tuntemusta. Rahasto jakaa apurahoina ja stipendeinä tukea erilaisiin hankkeisiin yhteiskunnan ja kulttuurielämän eri sektoreille. Tukea voivat hakea ammattilaiset, harrastelijat, aikuiset, lapsi- ja nuorisoryhmät. Apurahoja myönnetään mm. yhteistyöhön taiteen ja kulttuurin alalla, tieteelliseen tutkimukseen (erityisesti humanistisissa ja yhteiskunta-tieteissä), kieliopintoihin, opiskelija- ja koululaisryhmien opinto-matkoihin sekä toisen maan kulttuuri-, sosiaali- ja talousoloihin perehtymiseksi. Rahastolla on myös vuosittain omaa toimintaa.
Rahastolla on vuosittain myös omaa toimintaa. Suomalais-norjalaisen kulttuurirahasto toteuttaa mm. kolmivuotisen vaihto-ohjelman, jonka tavoitteena on mahdollistaa taiteilijoiden, taidekasvattajien ja muiden lasten- ja nuortenkulttuurialan toimijoiden tutustuminen Norjan/Suomen taidekasvatuksen ja lapsille ja nuorille suunnatun yleisötyön menetelmiin.
Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto on perustettu vuonna 1979. Rahaston pääoma on Suomessa (2010) 2 miljoonaa euroa ja Norjassa (2010) noin 5,5 miljoonaa norjan kruunua. Rahaston hallitukseen kuuluu kuusi jäsentä (kolme kummastakin maasta), joilla on kullakin henkilökohtainen varajäsen. Hallituksen suomalaisjäsenet nimittää opetusministeriö. Rahaston Suomen jaoston hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja, professori Jan Sundberg ja hallituksen jäsenet, johtaja Johanna Lindstedt sekä kapellimestari Jukka-Pekka Saraste. Rahaston Norjan jaoston hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja, lehdistövastaava Anita Björklund ja hallituksen jäsenet kirjailija ja kääntäjä Tom Lotherington sekä opettaja Inger Gjestland.
Rahasto on myös Oslossa sijaitsevan Suomalais-norjalaisen kulttuuri-instituutin päämies. Rahasto nimittää instituutin hallituksen sekä tukee vuosittain instituutin toimintaa myöntämällä apurahoja instituutin projekteihin. |